Marikki

Puolitoistavuotias Pakkasen Poika

17.6.2018

Meidän vauva ei ole enää vauva ollenkaan, vaan vilkas ja voimakastahtoinen puolitoistavuotias. Kun Pakkasen Poika herää aamulla äitien välistä (aika monesti meillä nukutaan ihan koko yö omassa sängyssä, mutta aika usein Pakkasen Poika myös aamuyöllä itkaisee omasta huoneestaan, että haluaisi siirtyä loppuyöksi äitien väliin nukkumaan), ponkaisee tämä heti silmät avattuaan istumaan, kiipeää siitä Äiskin yli, heittäytyy kuin pieni ninja taitavasti jalat edellä korkealta sängyltä alas lattialle, ja on jo matkalla olohuonetta kohti uninalle kainalossa, kun äidit vasta ehtivät avata silmiään. Vauhti ei tästä varsinaisesti hidastu koko päivän aikana. Energiaa on aivan valtavasti, mielenkiintoa uusiin asioihin ja testaamiseen, opettelemiseen ja tutkimiseen on rajattomasti.

Pakkasen Poika testaa nyt kovasti, mitä kiellot tarkoittavat ja kannattaako niitä edes kuunnella. Saako syöttötuolissa nousta seisomaan? Saako nokkamukin nakata pöydästä lattialle (kuusi kertaa yhden ruokailun aikana)? Saako sohvan reunalla hyppiä? Saako digiboksin ja muiden kiinnostavien laitteiden nappeja painella? Omaa tahtoa on nyt valtavasti, ja aina omat suunnitelmat eivät mene äitien suunnitelmien kanssa yksiin, mikä aiheuttaa suuria tunteita (välillä äideissäkin). Pakkasen Poika testaa ja opettelee, millainen olisi sopivan voimakas reaktio, että äidit todella ymmärtäisivät, ettei nyt huvita vaihtaa vaippaa ollenkaan tai pukea sukkia. Tai mennä turvaistuimeen istumaan, kun oikeasti haluaisi mennä etupenkille kuskin paikalle. Suuret krokotiilin kyyneleet ja lohduton suru, kiukku sekä heittäytyminen täysin veltoksi ja yhteistyökyvyttömäksi ovat kaikki käytännössä hyviksi havaittuja keinoja viestiä äideille omaa mielipidettä tapahtuneesta vääryydestä. Välillä on hankalaa, jos ei vielä oikein itsekään tiedä mitä haluaisi, ja sekös kiukuttaa. Välillä mieli on tosi herkällä, ja Pakkasen Pojalla tulee ihan kamalan surullinen olo siitä, kun melkein kaatui pihalla, tai Äiskiä kamala ikävä, kun tämä on mennyt käymään vessassa.

Pakkasen Poika osaa syödä itse hienosti lusikalla, pikkuhaarukallakin sujuu jo hiukan, mutta yleensä ruokailu tapahtuu mielummin sormilla kuin haarukalla. Juominen sujuu nokkamukista tai pillipullosta, joskus kiinnostaa vähän hörpätäkin lasin reunasta. Kaupungilla syödessämme poika juo nykyään usein tavallisella pillillä mukista. Pakkasen Poika on aika arka kokeilemaan erilaisia ruokia, ja jokin hetken jo hyvin maistunut ruoka voikin jäädä pois suosiosta. Täysin varmasti maistuvat oikeastaan pelkkä makaroni, pelkkä riisi, puuro, muutamat hedelmäsoseet, näkkileipä, nakit ja jotkut naksut. Mangojugurtti, rusinat, vesimeloni, kurkku ja banaani ovat myös yleensä mieluisia. Ruokahalu on hyvin vaihtelevaa, mihin varmasti vaikuttaa hampaiden tekeminenkin. Tällä hetkellä suussa on 7 etuhammasta ja kaksi puolittain puhjennutta poskihammasta.

Kirjat ovat olleet Pakkasen Pojan suosikki aivan pienestä asti, ja niitä luetaan yhä paljon. Kovalehtiset kirjat, luukkukirjat, kosketuskirjat joissa on erilaisia tekstuureja sekä soivat kirjat ovat olleet käytössä jo pitkään. Niiden lisäksi nyt katsellaan ihan perus kuvakirjoja. Myös palapelit ovat käytössä päivittäin. Pakkasen Poika tykkää ihan valtavasti puisista nuppipalapeleistä, ja niitä onkin koottu jo kevättalvesta asti. Ne tuntuvatkin osa jo liian helpoilta, mutta en ole löytänyt vielä sopivan yksinkertaista puista (ei-nuppi)palapeliä, jota kannattaisi kokeilla seuraavaksi. Muita suosikkipuuhia juuri nyt: tarrojen liimaaminen paperille ja piirtäminen, Duplojen rakentaminen, Brio-junaradalla leikkiminen (Pakkasen Poika sai tämän joululahjaksi mutta otimme sen vasta juuri käyttöön) sekä leikkikentällä leikkiminen (lähinnä hiekkalaatikolla lapiointi, mutta myös keinuminen ja liukumäen laskeminen). Nyt kiinnostaa myös kiipeily – portaiden kiipeäminen ylös ja alas on todella jännää, kuten myös jakkaroiden ja muiden sopivankorkuisten tavaroiden päälle kiipeäminen. Aika vasta kiinnostus on herännyt myös autoilla leikkimiseen. Pakkasen Poika tykkää myös kuunnella musiikkia (Liikkuvan Laulurepun Karkkikone-levy on ollut jatkuvassa kuuntelussa jo useamman kuukauden), katsoa musiikkivideoita YouTubesta (tällä hetkellä oikeastaan vain Antti Tuiskun Keinutaan, aiemmin myös Antti Tuiskun Hanuri ja Arja Korisevan Tonttu Torvinen olivat suosittuja) sekä Netflixiä (aluksi katsottiin vain Sanabileitä, mutta nykyisin katselussa ovat Chugginton, Ystävien kylä, Olafin jouluinen seikkailu sekä Mikki Hiiren kerhotalo).

Sanojakin tulee jo jonkin verran: äiti, äikki, EI!, lissää, vettä, kukka (tarkoittaa kukkien lisäksi kaikkia kasveja ja puita), kukko, tiitti (kiitos), kakka, kukki (tutti), tyttö, hau-hau koiralle, Anna (tämä ei tarkoita anna-pyyntöä tai käskyä, vaan Frozenin Annaa, ja laajemmin myös koko Frozenia). Repertuaariin kuuluu myös painokas ja hyväksyvä (ja usein nyökkäyksin vahvistettu) Mmm-mm, joka tarkoittaa että Pakkasen Poika on asiasta samaa mieltä, sekä lyhyempi kevyt, melkein huvittunut, Hm-hm hymähdys (johon saattaa liittyä käsien levittely), joka ilmaisee lievää harmitusta kun naksu putoaa lattialle tai kummastusta kun jotain ei löydykään. Jälkimmäisen poika on matkinut ihan täysin minulta, huomaan hymähteleväni itse juuri samaan tapaan.

Luonteeltaan Pakkasen Poika on hieman varovainen (päiväkodin kevätjuhlassa lavalla oleminen ilman äitejä ujostutti niin kovasti, että loppujen lopuksi poika vietti kevätjuhlan jammaillen itsekseen katsomon takana sillä aikaa kun oma ryhmä ja muut ryhmät esiintyivät) tarkkailija, joka on valtavan kiinnostunut ympäristöstään. Varovaisuudestaan huolimatta Pakkasen Poika on kiinnostunut todella paljon muista ihmisistä ja hakee näihin mielellään kontaktia kunhan jompi kumpi äideistä on turvallisesti lähettyvillä. Naapurit ja kaupan tädit saavat iloisia heilutuksia ja viereisessä ravintolapöydässä istuvat saavat hurmaavia hymyjä ja veikeitä ilmeitä. Pakkasen Poika onkin oikea huumorintajuinen hurmuri, ja selvästi nauttii esiintymisestä (kevätjuhlaa lukuunottamatta) ja hassuttelusta. Pojalla on ihan omia juksuja ja vitsejä, joille äiditkin saavat välillä nauraa ihan kunnolla. Pakkasen Poika vaikuttaa myös musikaaliselta kaverilta ja nauttii musiikin kuuntelun lisäksi ihan mahdottomasti tanssimisesta. Aivan vasta tämä on alkanut myös lauleskella ihan omalla kielellä pientä hentoa omaa sävelmää.

Perhearki

5kk

Marikki

6.5.2017

Pakkasen Poika täytti viime viikolla viisi kuukautta! Yhtäkkiä poika ei ole enää pikkuvauva ollenkaan, vaan pieni henkilö. Kuluneen kuukauden aikana Pakkasen Poika on jättänyt selvästi pikkuvauvakauden taakseen ja on nyt yhtäkkiä niin kovin iso poika jo. On ihan epätodellisen tuntuista ajatella, että tämä touhukas, huumorintajuinen ja aika tempperamenttinen kaveri on sama vauva kuin se pikkuinen myttynen joka tuhisi sylissämme ensimmäiset elinkuukautensa. Viiden kuukauden iässä meillä…

… käytetään vaatekokoa 68, joitain pienikokoisia 74-koon vaatteita on myös käytössä. Viisikuukautisneuvolassa Pakkasen Pojan mitat olivat 7710g ja 64,7cm.

… nauretaan, kikatetaan, kiherretään, räkätetään ja hihitetään. Kuukausi sitten meillä naurettiin vielä hyvin säästellen, nyt naurusta ei meinaa tulla loppua. Kutittaminen, äitien hassut ilmeet, äänet ja erilaiset hupsuttelut, pöö-leikit, telmiminen ja joskus vain äidin naaman tai jonkun lelun näkeminen saavat Pakkasen Pojan nauramaan. Pojan nauru on niin herkullisen tarttuvaa, että huomaan itsekin nauravani miltei koko päivän!

… harjoitellaan innoissaan vartalon käyttämistä. Pakkasen Poika ei ole ollut ensimmäisten joukossa kääntymässä massulleen tai muutenkaan kiirehtinyt liikkumisen kanssa, mutta nyt meillä on selvästi kiinnostuttu liikenteeseen pääsystä. Pakkasen Poika on oppinut kierähtämään vauhdikkaasti selältään massulleen (tämä tehdään aina oikean kyljen kautta), toisin päin on pyörähdetty vasta muutaman kerran puolivahingossa. Selällään ollessaan Pakkasen Poika pyörii napansa ympäri puolisen kierrosta tai etenee sivusuunnassa lelumatolla. Selällään tämä myös mielellään painii harson kanssa ja nostaa itsensä silta-asentoon nostaen pyllyn ja alaselän ilmaan. Poika on myös kovin kiinnostunut istumisesta, ja tekeekin mielellään istumaannousuharjoituksia äitien kanssa tai istuu tiitteränä äitien sylissä tuettuna. Sylissä on myös ihana venkoilla, mönkiä ja vähän painiskellakin lelujen tai äitien kanssa. Mahallaan ollessaan poika heiluttaa käsiään ja jalkojaan vimmatusti ja selvästi turhautuu, kun ryömiminen ei vielä onnistukaan.

… nautitaan nakuilusta. Vietämme usein iltaisin pienen nakuiluhetken jolloin Pakkasen Poika saa olla ilman vaippaa. Poika makoilee tuolloin hetken pyyhkeen päällä lattialla, painii innoissaan harson kanssa ja kiljuu riemusta. Ensimmäiset kunnon kääntymiset massulleenkin tapahtuivat juuri nakuillessa, mikä on aivan ymmärrettävää, sillä onhan liikkuminen paljon helpompaa ilman vaippaa.

… muita tämän hetken suosikkeja ovat hedelmäsoseilla herkuttelu, kettu-helistimen imeskely (pehmeä helistin on pitänyt jo pestä kertaalleen, niin ällöttävän hajuinen ja näköinen siitä ehti innokkaan imeskelijän käytössä tulla) sekä kissaan tutustuminen (kissaa katsellaan tarkasti ja silitetään ottamalla tiukka ote kissan turkista niin että koko pieni koura on täynnä kissankarvoja.)

Ostoksilla

Lukemista

Marikki

26.4.2017

Kirjoilla ja lukemisella on tärkeä asema omissa lapsuusmuistoissani. Yhteiset iltasatuhetket ja kirjastoreissut olivat minulle todella mieluisia, ja nautin kamalasti myös itsekseni lukemisesta ja omien tarinoiden keksimisestä. Kuuluimme sisareni kanssa johonkin lasten kirjakerhoon sekä aivan ihanaan Tenava-kerhoon, joiden kautta saimme aina omia uusia kirjoja (ja Tenava-kerhosta myös tehtäviä) kotiin. Rakkaus kirjoihin on säilynyt aikuisuuteen asti, vaikka nykyisin ei aina ajan tai energian puutteen takia tulekaan luettua niin paljon kuin haluaisin. Toiveenani on kasvattaa Pakkasen Pojasta innokas lukija, ja olemme aloittaneetkin tutustumisen kirjoihin aivan pienestä pitäen. Ehdin jo odotuksen (ja odotuksen odotuksen…) aikana hankkia pojalle aikamoisesti kirjoja omaan kotikirjastoon, josta on ollut nyt hyvä aloittaa lukuharrastus. Toki aiomme asioida myöhemmin myös kirjastossa ja hankkia Pakkasen Pojalle oman kirjastokortin, mutta aivan pikkuiselle en halua lainata kirjastosta kirjoja, koska ne kuitenkin päätyvät jossain vaiheessa suuhun, eikä ajatus valmiiksi pureskelluista ja imeskellyistä kirjoista houkuta kamalasti.

Aloimme tutustua Pakkasen Pojan kanssa kirjoihin tämän ollessa viittä vaille kahden kuukauden ikäinen. Poika oli tuolloin aika itkuinen vatsavaivojen takia, eikä oikein viihtynyt muualla kuin sylissä. Hankimme tuolloin BabyBjörnin sitterin siinä toivossa, että se auttaisi poikaa rauhoittumaan jossakin muuallakin kuin äitien sylissä. Onneksi Pakkasen Poika mieltyi sitteriin, ja samalla aloitettiin myös kirjoihin tutustuminen.

Pehmeät kankaiset kirjat ovat vauvalle hyvä ensikosketus kirjojen maailmaan. Niitä voi rypistellä, pureskella ja imeskellä kaikessa rauhassa. Ne ovat kevyitä, joten niitä itsenäinen pikkulukija jaksaa pidellä aivan itse sitterissä istuessaan, eikä niiden kanssa ole vaaraa, että lukija huitaisisi kovalla kirjan kulmalla itseään vahingossa silmäkulmaan kipeästi. Kangaskirjat ovat meillä käytössä myös lattialla mahallaan ollessa, jolloin niitä on mukava katsella. Pakkasen Pojalla on kolme kangaskirjaa, jotka ovat käytössä päivittäin. Yksi Muumi-aiheinen jossa on rapisevia sivuja, jota poika lukee lähes joka aamu sitterissään hetkisen äidin syödessä aamupalaa, sekä kaksi pitkänmallista taiteltavaa pehmokirjaa, joita luetaan lattialla massullaan ollessa.

Kangaskirjojen lisäksi meillä on tutustuttu nyt oikeastaan lähinnä vain kirjoihin kahdesta englanninkielisestä kirjasarjasta, muut kirjat saavat odottaa vielä hetken hyllyssä. Nämä kaksi paksulehtistä kirjasarjaa löytyivät aivan sattumalta muutama vuosi sitten jollain Lontoon reissulla kirjakaupan lastenosastoa tutkiessani. Silloin katselin kirjoja sukulaislapselle, ja tuliaiseksi taisi valikoitua joku That’s not my… -sarjan kirjoista. That’s not my… -sarjan kirjat on sympaattisen simppelisti kuvitettu ja niissä on joka aukeamalla jokin kosketteluelementti, kuten That’s not my polar bear-kirjan kannessa karhun pehmeät korvat. Voisin kuvitella, että kunhan Pakkasen Poika on hiukan isompi, on erilaisia pintoja hauska tunnustella sormin. Vielä poika ei kamalasti ole tunnustelusta innostunut, mutta katselee kiinnostuneena kirjan yksinkertaista kuvitusta ja kääntää innoissaan kirjan sivuja. Näitä paksulehtisiä kirjoja Pakkasen Poika harvemmin pitää vielä itse käsissään vaan lukeminen tapahtuu niin, että äiti istuu sitterin vieressä ja pitelee kirjaa Pakkasen Pojan edessä katselu- ja kosketteluetäisyydellä ja kirjaa luetaan ja kummastellaan yhdessä.

Ehdoton suosikkini on Sebastien Braunin kuvittama Can You Say It Too? -sarja, ja näitä meille onkin kertynyt jo muutama… Paksulehtisten kurkistelukirjojen jokaisella aukeamalla on yksi läppä jonka takaa paljastuu eläinhahmo. Kirjan sivut ovat todella paksuja ja läpät tukevaa pahvia, ja kirjat ovat paljon kestävämmän oloisia kuin esimerkiksi omasta lapsuudesta tutut Puppe-kirjat, joiden läpät repesivät helposti. Kirjasarjan kuvitukset ovat aivan ihania ja kirjojen aihepiirit suloisia. Kauniit kuvitukset ovat varmasti vielä aivan liian monimutkaisia pienen Pakkasen Pojan oikeasti ymmärtää tai edes kunnolla hahmottaa, mutta tämä jaksaa katsella kirjoja silti kovasti. Erityisesti Pakkasen Poika on ihastunut läpän takana värikkäälle taustalle painettuun mustaan tekstiin, joka kertoo mitä läpän alta paljastunut eläin sanoo. Myös sivujen kääntely, luukkujen kokeileminen käsin (ja hiukan suullakin) sekä äitien päästämien eläinäänien kuunteleminen on mieluista puuhaa. Luulen, että näissäkin kirjoissa on luettavaa meillä vielä pitkäksi aikaa!

Perhearki

4kk

Marikki

2.4.2017

Tällä viikolla Pakkasen Pojalla tuli täyteen neljän kuukauden ikä ja kävimme siten myös neuvolassa. Vuorossa olisi ollut lääkärineuvola, mutta lääkäri ei loppujen lopuksi päässytkään paikalle, joten meillä olikin aivan tavallinen neuvola ja tapaamme lääkärin sitten viisikuukautisneuvolassa. Neljän kuukauden iässä meillä…

… kasvetaan yhä kohisten. Neuvolassa Pakkasen Pojan mitoiksi saatiin 7120g ja 62,4cm. Painoa on kertynyt kuukaudessa vajaa kilo ja pituutta 2,9cm. Ei ihme että pieneksi jääneitä vaatteita saa pakata koko ajan varastoon. Nyt on käytössä koon 62 vaatteet, mutta joitain pienemmän mitoituksen kuuskaseja ja seiskanelosiakin jo pidetään päällä.

… viihdytään mahallaan nyt hienosti. Tässä on tapahtunut suuri ero kuukaudessa! Vielä Pakkasen Poika ei kierähdä itse vatsalleen tai selälleen, mutta aivan pienellä avustuksella tämä keikahtaa kyljelleen ja siitä sitten itse mahalleen. Vatsallaan olleessaan tämä enimmäkseen lueskelee (ja maistelee) kirjojaan, joskus myös lelut tai omien nyrkkien syöminen ovat mukavaa viihdykettä. Muutenkin meillä viihdytään kaikista parhaiten lattialla viltin päällä, missä on kiva seurustella äitien kanssa, jumpata, imeskellä leluja, harsoja ja omia käsiä sekä tietenkin kuolata ja paukutella (vaikka mahakivut ovat nyt lähes jääneet pois, jatkuu kova paukuttelu kyllä!).

… jutellaan aivan valtavasti. Pakkasen Poika pitää hellyttävän hauskaa kurkkuääntä jota kutsumme kurkkulaulannaksi, ja jutut voivat olla todella pitkiäkin. Joskus Pakkasen Poika myös innostuu pitämään kurkkulaulantaansa jos Äiti laulaa – liekö yrittää yhtyä lauluun mukaan vaiko peittää äänellään Äidin epävireisen hoilotuksen?

… nauretaan! Ei kyllä kovin usein eikä ennen tätä päivää varsinkaan minulle! Tähän mennessä naurut ovat saaneet aina Äiskä tai isoäiti, yleensä jonkin hurjan pöö-leikin yhteydessä. Etenkin Äiskä on saanut jollain vähän hurjemmalla hassuttelulla Pakkasen Pojan kikattamaan ja kihertämään. Minä olen saanut Pakkasen Pojan nauramaan yhden ainoan kerran – siis ennen tätä päivää. Yhtäkkiä tänään Pakkasen Poika on hoksannut että onhan se Äitikin hauska, ja tänään minulle (minun kanssani?) on naurettu monesti: kutituksille, hassuille ilmeille ja kerran aivan vain hymyllekin. Kyllähän se pikkuisen nauru on maailman ihanin ääni!

… haluttaisiin tehdä kaikki itse. Olin ajatellut että tämä vaihe tulisi sitten vähän myöhemmin, mutta saamme siitä nyt näemmä maistiaisia, kun Pakkasen Pojalla on nyt kova halu tehdä kaikki itse, mikä johtaa usein turhautumiseen kun ei aivan vielä osaakaan kunnolla. Tutti on pakko saada painaa suuhun itse, mikä tarkoittaa usein sitä, että kun terassilla vaunuissa päiväunillaan nukkuvalle Pakkasen Pojalle käydään laittamassa tutti suuhun tämän herätessä kesken unen itkemään, pysyy tutti suussa vain hetkisen, kun pikkukaveri yrittää niin kovasti itse laittaa lapasillaan tuttia parempaan asentoon ja työntää sen sitten vahingossa jonnekkin untuvapussin syvyyksiin. Ja sitten taas itketään, ja äidit käyvät asettamassa tutin uudestaan suuhun, minne se taas halutaan asetella itse paremmin… Tästä syystä pyrimme saamaan pojan päiväunille ilman tuttia, sillä tämä rumba vie kaikkien hermot! Myös tuttipullosta Pakkasen Poika haluaisi usein pitää itse kiinni, tai ainakin vähintään ohjata äitien kättä ja pulloa parempaan asentoon, mikä tosin usein johtaa siihen, että pullon tutti on aivan väärässä asennossa suussa ja välillä syöminen on aikamoista painia. Ruuan jälkeen tämä haluaisi pyyhkiä kasvonsa (ja välillä myös suunsa) itse harsolla. Myös paksulehtisen kirjan sivuja Pakkasen Poika yrittää kääntää kovasti itse ja onnistuu jo monesti avaamaan itse kirjan. Voin vain kuvitella, minkälaista sirkusta meillä tulee olemaan sitten siinä vaiheessa, kun varsinainen minä itse-vaihe tulee oikeasti ajankohtaiseksi Pakkasen Pojan kasvettua!

… aloitettiin kiinteät! Tähän mennessä on maisteltu bataattia ja porkkanaa ja voi miten Pakkasen Poika on ihastunutkaan!

Hedelmöityshoidot

Vuosipäivä

Marikki

14.3.2017

Huomasimme tänään ihan sattumalta, että on viidennen klinikkainssin vuosipäivä! Tasan vuosi sitten Pakkasen Poika sai alkunsa! Miten hurjalta se tuntuukaan, ja miten paljon yhdessä vuodessa on ehtinyt tapahtua. Tavallaan tuo aika tuntuu nyt jo hyvin kaukaiselta, toisaalta muistissa on hyvin viidennen yrityskerran tunnelmat. Olimme tehneet neljä tuloksetonta inseminaatiota suhteellisen lyhyen ajan sisällä, ja yrittäminen alkoi tuntua jo hiukan raskaalta. Suunnittelimmekin, että siirtyisimme viidennen yrityksen jälkeen järeämpiin hoitomuotoihin. Viides yrityskerta piti meidät loppuun asti jännityksessä, sillä emme olleet ollenkaan varmoja, voitaisiinko inseminaatiota edes tehdä liian suuren follikkelimäärän ja mahdollisesti lauantaille osuvan ovulaation takia. Lopulta kuitenkin pääsimme yrittämään ja nyt vuotta myöhemmin olemme 15-viikkoisen poikavauvan äitejä!

Näin jälkikäteen ajateltuna taipaleemme vanhemmiksi oli aika helppo, ja olimme hyvin onnekkaita, kun raskaus alkoi noinkin nopeasti. Tottakai tuloksettomien yrityskertojen aiheuttamat pettymykset tuntuivat aina pahalta, mutta emme ehtineet lannistua niiden alle tai kadottaa toivoamme. Osaltaan tähän vaikutti varmasti intensiivinen yritystahtimme. Teimme kaikki viisi inssiä puolen vuoden sisällä, joten vaikka pettymyksiä tulikin, pääsi niistä aika nopeasti yli, kun ajatukset piti suunnata aina kohti seuraavaa yrityskertaa ja uutta mahdollisuutta, eikä stressin aiheille ja peloille voinut antaa valtaa. Meillä oli myös sinänsä onnekas tilanne, että vaikka rahanmeno hirvittikin, olimme säästäneet rahaa projektia varten niin, ettei yrittämisestä tarvinnut pitää taukoja taloudellisista syistä.

Yritystaipaleemme ei pettymyksistä huolimatta ollut kokemuksena huono. Päinvastoin, tuo aika lähensi meitä entisestään ja toi mukanaan monenlaisia uusia kokemuksia ja yhteisiä ihania muistoja. Juttelimme paljon yritysten ja pettymysten aiheuttamista tunnelmista, pettymyksistä ja huolista, sekä haaveilimme ja suunnittelimme yhdessä tulevaa. Myös blogin kirjoittaminen auttoi, kun tunnelmia yritysten varrelta sai purettua tätäkin kautta.

Toki on joitain asioita, joita tekisimme nyt jälkiviisaampina erilailla, mutta sekään ei oikeastaan harmita. Emme voi olla kuin onnellisia, että saimme suloisen Pakkasen Pojan perheeseemme! Kun toivottavasti tulevaisuudessa aloitamme yritysprosessin uudestaan, voimme hyödyntää epäonnistuineista yrityskerroista oppimaamme.