Minttu

Minttu

6kk

18.6.2017

Pakkasen Pojalla tuli täyteen kokonainen puolikas vuosi viime kuun lopulla. Kiireiden vuoksi perinteeksi muodostunut kuukausipäivitys on jäänyt roikkumaan, mutta tässä se nyt on.

Kuusikuukautisneuvolassa mitoiksi saatiin 66,7 cm ja 8420 g. Puolessa vuodessa Poika on siis kasvanut 17,7 cm ja painoa on kertynyt 5490 g eli syntymäpaino (2930 g) on melkein triplattu. (Jokin keskiarvo on kai +15 cm ja syntymäpainon tuplaus.) Meidän pienestä jäntevästä laiheliinista on puolessa vuodessa kasvanut jykevä jässikkä. Pituuskasvukäyrällä ollaan omalla miinuskäyrällä ja pituus-painokäyrällä omalla pluskäyrällä. Muuten puolivuotiaana meillä…

…vaatekoko on edelleen 68 ja lisäksi käytössä on joitain isompia 62/68-kokoisia vaatekappaleita.

…jutellaan, kiljutaan ja muuten äännellään päivästä riippuen joko hyvin paljon tai ei lähes ollenkaan. Lukeminen on edelleen suosikkipuuhaa sekä sylissä istuen että lattialla vatsallaan ollen. Lelumatto/-kaari on nykyään aika vähän käytössä ja mieluisampaa tekemistä on paljaalla lattialla vatsalla oleminen leluilla leikkien eli lattian ”luutuaminen” palikoilla ja muilla kovilla leluilla.

…tehdään hampaita nyt neljättä kuukautta ilman näkyvää tulosta. Ikeniä kutittaa ihan hirmuisesti ja suussa on aina joko lelu, kaksi sormea (etu- ja keskisormi) tai harso, ja kuolan määrä on valtaisa. Jännityksellä odotamme, saako seuraavassa kuukausikoonnissa kertoa ensimmäisten hampaiden puhkeamisesta!

…on vihdoin alettu nauttimaan kylpyhetkistä. Aavistuksen verran. Tähän asti silmistä on paistanut jännitys ja varovaisuus, mutta yht’kkiä Poika tykkääkin, että hänet lasketaan vedessä jopa ihan vaakatasoon niin että vesi loiskuu jopa korviin. Kylpyjen loppuun mukaan otettu lyhyt tuettuna istuiminen ja veteen omin käsin tutustuminen on tuonut pesuhetkiin uudenlaista mielenkiintoa.

…liikutaan edelleen vain selältä vatsalleen, navan ympäri vatsallaan ollen, ja sopivasti jaloista avustettuna mennään myös pieniä pätkiä eteenpäin. Vatsallaan ollessa suunta on yleensä taaksepäin, vaikka yritys olisi kovasti eteenpäin. Intoa liikkumiseen olisi hirmuisesti ja uutena harjoitteena päivittäiseen elämään on tullut pyllyn nostelu vatsalla ollessa. Samaan aikaan Pakkasen Poika painaa kasvot lattiaan (tai muuhun alustaan) ja ynisee turhautumistaan, koska hieno uusi taito ei edesauta liikkumista. Pyllyn nostelun lomassa Poika myös nostelee yläruumista komeasti lattiasta jopa suorille käsille, mutta vielä nämä kaksi eivät tapahdu yhtä aikaa. Pakkasen Poika on alkanut myös harrastamaan ”lentämistä” eli nostamaan jalkoja ja käsiä yhtä aikaa ilmaan vatsalla ollessa yhä enemmän, mutta vielä se on aikamoista vispaamista. Istuminen tuettuna alkaa sujumaa jo kohtuullisen hyvin ja istumaannousuharjoituksia äitien kanssa onkin paljon mieluisampi tehdä kuin loikoilla vain lattialla.

…syödään 3 kiinteää ateriaa päivässä (tosin nyt kirjoitushetkellä aterioita on jo 4-5 kappaletta). Viisikuukautisneuvolan jälkeen kiinteiden aterioiden määrä nostettiin kahdesta kolmeen ja kasvisten seuraksi ruokavalioon otettiin mukaan viljat. Kauraa on harjoiteltu toukokuun alusta alkaen, mutta kaurapuuro ei maistu Pakkasen Pojalle mitenkään päin. Ei edes suosikkihedelmäsoseeseen hukutettuna. Riisijauhosta keitetty riisipuuro maistuu huomattavasti paremmin. (Ruokailusta tulee jossain kohtaa ihan erillinen kirjoitus.)

…pierutellaan huomattavasti vähemmän kuin vielä reilu kuukausi takaperin. Ilmavaivat tuntuivat katoavan yht’äkkiä. Toki ilmaa pääsee edelleen päivittäin, mutta enää se ei ole sarjatulta, tuoksuvaa eikä itkettävää.

…nukutaan yöt hyvin. (Yöt meillä on kyllä nukuttu aina hyvin sen jälkeen, kun yöllä siirryttiin kaksikuisena vauvantahtisuuteen.) Tosin iltakaurapuuro (tai sen syömättömyys) aiheutti sen, että jo kohtuullisen vakiintuneesta yhdestä yösyötöstä palattiin kahteen. Nukkumista on puolivuotiaana tullut häiritsemään voimakas tahto kääntyä selältä vatsalle myös unessa. Ja koska Pakkasen Poika ei osaa vielä kääntyä takaisin selälleen eikä myöskään nukkua vatsallaan, pitää Poikaa auttaa 2-5 kertaa yön aikana takaisin selinmakuulle.

…nautitaan kutittelusta, kukkuuleikeistä (jo ties monetta kuukautta) ja äitien laulamisesta. Mikä tahansa turhautuminen ja paha olo unohtuu hetkeksi kun Äiti laulaa Vanhoja poikia viiksekkäitä tai Tonttua tai kun Äiskä laulaa Metrolla mummolaan tai Hämä-hämähäkkiä.

Matkarattaat hankintalistalla

20.5.2017

Britax Go Big

Päädyimme viime syksynä pitkällisen mietinnän ja useamman koekäpistelyn perusteella hankkimaan vaunuiksi Britax Go Big -rattaat. Vaunut ovat palvelleet erinomaisesti ensimmäiset kuusi kuukautta. Pakkasen Poika nukkuu päivittäin rattaissa vähintään yhdet päiväunet, ja runko taitellaan useamman kerran viikossa mukaan kauppa- ja kaupunkireissuille. Tällä hetkellä Go Bigin vaunukoppa alkaa käymään pieneksi, kun yhdeksän kilon painoraja lähestyy, ja siirrymme käyttämään ratasosaa, jonka selkänojan onneksi saa lähes vaakatasoon.

Talven mittaan lenkkeilimme monenlaisessa lumi- ja jääyhdistelmässä ja muistaakseni vain kerran isot eturenkaat piti lukita, jotta pehmeässä lumessa pääsi kevyemmin eteenpäin. Rungossa on mielestäni hyvä jousitus eikä Pakkasen Pojan uni ole häiriintynyt, vaikka maasto olisi ollut röpelöisempikin, esimerkiksi jäätynyttä loskaa. Varsinainen ratas(istuin)osa on ollut käytössämme vasta muutaman kerran, mutta tosiaan ihan näinä päivinä se tulee korvaamaan sekä vaunukopan että turvakaukalon. Tähän asti kaupoilla käydessä Pakkasen Poika on kulkenut mukana turvakaukalossa (Britax Römer Baby-Safe Plus SHR II), jonka saa Go Bigin runkoon kiinni mukana tulleilla adaptereilla.

Britax Go Bigeistä ei löydy mitään muuta huonoa puolta kuin se, että ne vievät paljon tilaa sekä käytössä että kokoontaitettuna. Onneksi emme asu kerrostalossa ja julkisillakin kuljemme vaunujen kanssa harvakseltaan. Ruokamarketissa ja ostoskeskuksissa rattaat kulkevat ketterästi, mutta ahtaammissa liikkeissä olemme välillä umpikujassa vaunujen kanssa. Kokoontaitettuna vaunut vievät reilusti yli puolet Opel Astra-farkun takakontista, joten yöreissuille emme vaunuja ole ottaneet mukaan. Tosin isommatkin ruokaostokset mahtuvat vaivatta vaunujen viereen. Isohkojen vaunujen osto oli kuitenkin tietoinen valinta. Halusimme rehelliset joka maaston rattaat ja päädyimme Go Bigeihin, jotka taittuvat selkeästi pienempään tilaan kuin monet muut vaihtoehdot.

Nyt, kun Pakkasen Poika alkaa olemaan niin iso, että istuminen alkaa sujumaan, olemme alkaneet miettimään matkarattaiden hankintaa. Go Bigit jäisivät päiväuni- ja lenkkikäyttöön, mutta reissussa ja kaupungilla niiden tilalle tulisi huomattavasti pienempään pakattavat matkarattaat. Poika alkaa selvästi kaipaamaan sitä, että kaupungillakin rattaista näkisi ympärilleen paremmin, kun uni nykyään loppuu jossain kohtaa kesken. Pian siirrymme turvakaukalosta Cybex Sirona-turvaistuimeen, joten senkin puolesta liikkumiseen tulee muutoksia.

Ykköskriteerinä matkarattaille on siis pieni kokoontaitettu koko. Ideaalitilanteessa rattaat taittuisivat jopa lentoyhtiöiden käsimatkatavarakokoon (Finnairilla 56 x 45 x 25 cm). Vertailun lähtökohtana onBritax Go Bigin mitat (PxLxK) 80,5 x 61,5 x 52 cm. Toinen kriteeri on ainakin lähes vaakatasoon laskeutuva selkänoja. Kolmas kriteerimme on se, että matkarattaat eivät näytä tai tunnu kiikkaroilta. Viimeisin Vauva-lehti listasi sattumalta 12 matkarattaat, joten lehden koonti osui meille juuri sopivaan kohtaan. Alla neljä mallia, joita olemme jossain kohtaa harkinneet, ja bonusvaihtoehtona Bugaboon meille liian tyyris ratas.

Baby Jogger City Tour

Näimme Baby Jogger City Tourit pikaisesti Haaparannassa keväällä. Harmillisesti paikallisella myyjällä ei ole esittelykappaletta liikkeessä, joten ilman uutta Ruotsin reissua olemme internetin varassa. City Tour taittuu erittäin pieneen tilaan (56 x 45 x 23 cm). Se kulkisi jopa Finnairilla käsimatkatavarana kohteeseen. Selkänojaa ei saa ihan vaakatasoon. Rattaat ovat tukevan näköiset, mutta ulkonäöltään tylsät ja värivaihtoehtoja on vain muutama. Työntöaisaa ei saa säädettyä mitenkään. Kuomu peittää hyvin ja kuljetettava lapsi voi painaa jopa 20 kiloa.

Babyzen Yoyo+

Näimme myös Babyzen Yoyo+:t pikaisesti Haaparannassa. Etukäteen olin ajatellut, että ne olisivat meidän ykkösvaihtoehto, mutta livenä ratas vaikutti heppoiselta. Koeajoa emme tosin tehneet. Paikallisissa liikkeissä tätäkään ei pääse näkemään paikan päällä. Yoyo+ taittuu näistä viidestä kaikkein pienimpään (52 x 44 x 18 cm), joten sekin kulkisi käsimatkatavarana. Selkänojaa ei saa ihan vaakatasoon. Värivaihtoehtoja on riittävästi. Työntöaisaa ei saa säädettyä, kuomu on peittävä ja kuljetettavan lapsen painoraja on 18 kg. Hinta on toiseksi korkein.

Britax B-Agile 4

Britax B-Agile 4 -perusrattaita katselimme viime kesänä jopa vaunukäyttöön, kun aloitimme vaunujen vertailua. Pian kuitenkin siirsimme katsemme Go-tuoteperheeseen. B-Agile 4:t eivät taitu yhtä pieneen tilaan kuin kilpakumppanit (71 x 58 x 30 cm). Työntöaisaa ei saa tässäkään rattaassa säädettyä. Värivaihtoehtoja on muutama. Selkänojan saa melkein vaakatasoon ja kuomu on peittävä. Painoraja on 15 kg. Hinta on houkutteleva – varsinkin kun nämä ovat usein alennuksessa, mutta kokoontaiteltunakin ratas on meidän käyttöön liian massiivinen, sillä Go Bigit ovat vain hieman isompi paketti.

Bugaboo Bee 5

Bugaboo Bee 5 olisi trenditietoisen valinta. Näitä ei meidän seudulla voi nähdä livenä, joten osto pitäisi tehdä pelkästään kuvien ja videoiden perusteella. Kokoontaiteltuna ratas on yllättävän iso matkarattaaksi (90 x 46,5 x 32 cm). Näistä rattaista Bee 5 on ainoa, jonka istuimen pystyy kääntämään selkä tai kasvot menosuuntaan. Selkänojan saa melkein vaakatasoon ja kuomu on kuvien peruseella näistä viidestä peittävin. Työntöaisassa on korkeussäätö ja ratasta pystyy kustomoimaan mieleisekseen eri runko- ja kangasvärein. Kuljetettavan lapsen painoraja on 17 kg. Hinnan ja kokoontaittelumittojen vuoksi Bee 5 ei ole meidän valinta matkarattaaksi.

Mutsy Nexo

Mutsy Nexo on myös aika trendikkään näköinen ratas. Saatavuus on Nexoilla tällä hetkellä heikko, mutta periaatteessa rattaan pystyy näkemään paikan päällä paikallisessa liikkeessä ennen ostopäätöstä. Kokoontaiteltuna ratas on ilman pyöriä lähes käsimatkatavarakokoa (64 x 51 x 44 cm – 59 x 41 x 26 cm ilman pyöriä). Selkänojan saa lähes vaakatasoon. Värivaihtoehdot ovat tyylikkäät (kuvan mereelattu harmaa + konjakki!) ja työntöaisassa on korkeussäätö. Kuomu on yhtä peittävä kuin Bee 5:ssa. Lapsen painoraja on 15 kg.

Näiden joukosta valitsemme todennäköisesti joko Baby Joggerin City Tourit (painoraja) tai Mutsyn Nexot (ulkonäkö ja säädettävä työntöaisa). Näiden hintaero on alle 50 euroa, joten sen perusteella päätöstä ei tarvitse tehdä. Olisipa olemassa Nexot City Tourin painorajalla! 

Mitä muuta valintaa tehdessä pitäisi miettiä? Onko muita varteenotettavia matkaratasvaihtoehtoja?

Vauva-arjen rytmi

16.5.2017

Minkälaisella rytmillä muiden vauva-arki rullaa? Mitä muut tekee vauvan kanssa? Kuinka paljon toisten vauvat viihtyy ”yksinään”? Mitä puolivuotiaan lapsen kanssa pitäisi puuhastella?

Muun muassa näitä kysymyksiä olen miettinyt viime aikoina. Joinain päivinä olen nimittäin lähes epätoivon partaalla, kun Pakkasen Poika vaatii 100% huomiota hereillä ollessaan, ja välillä mikään lelu ei kelpaa 15 sekuntia kauempaa eikä Äiskän tai Äidin naamakaan jaksa huvittaa.

Kaikesta viihdyttämisestä huolimatta hereilläoloaikaan sisältyy päivästä riippuen jonkin verran pitkästynyttä/turhautunutta/väsynyttä kätinää. Poika ei esimerkiksi välillä jaksaisi millään olla pitkiä aikoja vatsallaan, mutta selälleen auttamisen jälkeen hän keikahtaa yleensä aina takaisin mahalleen. Kätinän sattuessa pitää monesti kokeilla kaikki lelut, asennot, paikat ja tekemiset läpi, että löytyy homma, josta poika jaksaa innostua edes hetken aikaa. Pakkasen Poika täyttää kohta puoli vuotta ja kesäkin lähestyy. Mitä tämän ikäisen lapsen kanssa voi tai pitäisi puuhastella tai harrastaa? Miten päivät saa kulumaan ilman tylsyyttä ja pojan tuskastumista?

Tähän asti olemme olleet poikkeuksellisessa tilanteessa, kun olemme molemmat saaneet olla kotona Marikin edellisen työn loputtua juuri Pakkasen Pojan syntymän alla. Mutta nyt näyttää siltä, että minustakin tulee tavallinen äitiyslomailija jo tällä viikolla. Vaimon työllistyminen on pelkästään positiivinen asia, mutta pelkään olevani pulassa, koska olen tottunut liian hyvälle viimeisen puolen vuoden aikana. Olemme voineet jakaa välillä puuduttavankin tylsäksi kääntyvän arjen ja vaihtaa viihdytysvuoroa, kun toiselta on loppunut temput ja ideat. Kohta olen pojan ainoa viihdyttäjä päiväsaikaan.

Meidän tavallinen arkipäivä kulkee suurin piirtein näin:

  • herätys klo 7 mennessä,
  • aamutoimia, leikkiä ja viihdytystä noin kahden tunnin ajan,
  • 1,5-2 tunnin aamupäiväunet noin klo 9 eteenpäin,
  • leikkiä ja viihdytystä 2-2,5 tuntia Pakkasen Pojan jaksamisesta riippuen,
  • 1-1,5 tunnin päiväunet alkaen klo 13-14 aikaan, joskus kärrytellen,
  • leikkiä ja viihdytystä 2-2,5 tuntia Pakkasen Pojan jaksamisesta riippuen,
  • 0,5-1,5 tunnin iltapäiväunet alkaen klo 17-18 aikaan päivän rytmistä riippuen, joskus kärrytellen,
  • rauhallista leikkiä, lukemista ja iltapuuhastelua (ilmakylpyilyä tarvittaessa, kylpy kahdesti viikossa) yleensä maksimissaan 1,5 tunnin ajan, ja
  • nukkumaanmeno päivän rytmistä riippuen klo 19-20 välillä.

Ruokakaupassa, kaupungilla ja asioilla käynti osuu yleensä joko keskipäivän tai illan päiväunien ajalle. Mitä uutta tai erilaista päivään voisi alkaa lisäämään? Määräänsä enempää en jaksa kaupungillakaan pyöriä varsinkaan yksikseni. Ihan vielä ei Pakkasen Poika oikein ymmärrä leikkipuistonkaan päälle, vaikka kerran jo kävimme tutustumassa taloyhtiön leikkipaikkaan.

Leikkiaikana Äidin tai Äiskän pitää olla jopa vieressä suurimman osan aikaa, sillä hyvällä tuurilla yksi lelu kelpaa korkeintaan muutaman minuutin. Itsenäisemmän leikin lisäksi harrastamme päivittäin erilaisia laululeikkejä, hipsutteluita ja kutitteluita, ilmeily- ja harsohassutteluita, sängyn päällä telmimistä, leluntavoitteluharjoitteluita (meillä ei vielä liikuta kuin puolivahingossa selältä mahalle kääntymistä lukuunottamatta) ja lukuhetkiä. Joinain päivinä Pakkasen Poika viihtyy parhaiten sylissä kanniskellen. Nykyään Pakkasen Poika haluaa myös ”painia” eli venkoilla sylistä sohvalle tai lattialla istuessa lattialle. Koska puolivuotiaan keksittymiskyky on niin lyhyt, leikki- ja touhutuokiot ovat lyhyitä, joten niitä pitää olla iso nippu, jotta päivän saa täyteen.

Nyt kaipaisin hieman vertaistukea siihen, mitä tämän ikäisen lapsen kanssa voisi keksiä, jotta kaikkien aika kuluisi mukavammin. Minkälaisia teidän päivärytmit ja -tekemiset ovat?

Nukkumisesta

29.3.2017

Pakkasen Poika on nukkunut aina paljon ja nukkuu edelleen todennäköisesti keskimääräistä enemmän ikäisiinsä verrattuna. Nyt nelikuisena 2,5 tuntia on ihan maksimi, mitä poika jaksaa olla hereillä unien välissä. Yleensä päiväunien väliin jää 1,5-2 h hereilläoloaikaa. Päiväunitarpeen voi käytännössä katsoa kellosta. Viimeisen parin viikon ajan olemme tutin avulla pystyneet pidentämään hereilläoloaikaa 15-30 minuutilla.

Unipesässä, säkkituolissa ja sylissä

Noin neliviikkoiseksi asti Pakkasen Poika nukkui lähes koko ajan ja hän oli hereillä vain syödessään ja vaippaa vaihtaessa. Ensimmäisinä viikkoina poika nukkui päivisin hyvin sekä sylissä että säkkituolisitterissä. Yöt hän nukkui unipesässä välissämme. Poika nukahti aina maidolla, myös iltaisin ja öisin. Ilta- ja yönukutukset tapahtui pääasiassa rinnalla senkin jälkeen kun 2,5-viikkoisena aloimme ruokkimaan poikaa pääasiassa korvikkeella. Tämä ehkä huono tapa meillä oli vielä kolmikuisenakin. Pojan painokehitys oli päällimmäisenä mielessä alle kuukauden vanhana, joten minulle jäi päälle ajatus, että pojan pitää antaa syödä niin kauan että nukahtaa varmasti kylläisenä. Ja poikahan söi pullon päälle rinnasta kerrasta riippuen pitkäänkin ennen kuin nukahti.

Sylikissa

Alle kuukauden vanhana poika alkoi viihtymään päivisin vähän liiankin hyvin sylissä. Pakkasen Poikaa ei enää saanut siirrettyä päiväsaikaan säkkituoliin tai unipesään nukkumaan kuten aiemmin. Parin minuutin jälkeen poika heräsi itkemään. Ulkonukutukset aloitimme vasta vähän myöhemmin, joten me äidit olimme jumissa sohvalla päiväunisänkynä yli kuukauden päivät. Jälkikäteen mietimme, että samoihin aikoihin alkaneet vatsavaivat olivat todennäköisesti syynä siihen, että syli oli paras paikka päivisin. Onneksi iltaisin ja öisin onnistumisprosentti unipesään siirtämisessä nukutuksen jälkeen oli selvästi parempi. Satunnaisesti poika nukkui kainalossani/vieressäni tissittelyn jälkeen.

Pinnasänkyyn

7-viikkoisena Pakkasen Poika alkoi nukkumaan yöt pinnasängyssä. Olin asettanut Marikille henkisen tavoitteen, että poika siirtyisi nukkumaan pinnasänkyyn viimeistään kaksikuisena, koska 160-senttinen sänky oli aika ahdas, kun unipesä vei leveydestä yli kolmanneksen. Unipesälle kuitenkin sattui vesivahinko tammikuun puolivälissä, minkä takia pojan piti nukkua pinnasängyssä pari yötä. Pinnasängyssä nukkuminen sujui niin hyvin, että päätimme jatkaa sitä. Unipesä oli edelleen pinnasängyssäkin käytössä.

Päiväunet ulkona

Kaksikuisena poika nukkui ensimmäiset kunnon päiväunet vaunuissa terassilla. Sen jälkeen, aina sään salliessa, poika on nukkunut 1-3 päiväunet vaunuissa joka päivä. Olemme pitäneet terassipäiväunille -10°C ja lenkeille -5°C pakkasrajaa, joten helmikuun kovilla pakkasilla olimme helisemässä päiväunien kanssa, koska Pakkasen Poika ei suostunut nukahtamaan sisällä pinnasänkyyn, unipesään, syliin eikä oikein vaunuihinkaan. Kävimme siksi aika paljon kauppakeskuksissa, jotta poika sai edes yhdet pidemmät päiväunet päivässä. Edelleen pyrimme ajoittamaan kauppareissut niin, että poika saa silloin nukkua päiväunet.

Päiväunet sujuvat tällä hetkellä pääasiassa ulkona tai liikkeellä ollessa. Pinnasänkyyn emme ole muutamaan kuukauteen yrittäneet Pakkasen Poikaa saada päiväunille. Se voisikin olla seuraava harjoittelun kohde koko perheelle.

Unikoulu

Imetyskerrat vähenivät lähes viikottain ja lopulta kolmekuiseksi päästyään Pakkasen Poika söi rintaa vain ilta- ja yönukutuksilla, joskus aamulla sängyssä, ja satunnaisesti päivällä pullosyöttöjen välissä. Iltaisin minulta meni makuuhuoneessa annetun pulloruuan jälkeen jopa 1,5 tuntia, että sain pojan siirrettyä nukkuvana rinnalta pinnasänkyyn. Poika söi, nukahti, heräsi, söi, nukahti, heräsi,… Marikki ei pystynyt mitenkään osallistumaan iltanukutuksiin, kun koko homma oli kiinni tissistä.

Maaliskuun alussa, Pakkasen Pojan ollessa 14-viikkoinen, päätimme kokeilla unikoulua: iltamaito pullosta olohuoneen puolella, röyhtäyttelyt, pojan vienti sänkyyn, lyhyt iltasatu ja silittely, hyvänyöntoivotukset, ja huoneesta poistuminen itkuhälyttimen päällekytkemisen jälkeen. Ensimmäisenä iltana poikaa piti käydä rauhoittelemassa pariin otteeseen, mutta hän nukahti noin puolessa tunnissa. Seuraavana iltana pullomaito ei maistunut eikä uni tullut pinnasängyssä, joten nukutin vanhanaikaisesti tissille. Sen jälkeen, nyt jo neljättä viikkoa, Pakkasen Poika on nukahtanut yksin pinnasänkyyn unipupu, harso ja satunnaisesti tutti seuranaan. Joinain iltana hän nukahtaa 10 minuutissa ilman ynähdystäkään, joinain iltana poikaa pitää käydä rauhoittelemassa muutamaan otteeseen. Vielä parin viikon ajan nukutin pojan yösyötöillä (tarvittaessa) tissillä. Viime viikolla lopetin imetyksen kokonaan, ja sen jälkeen yösyöttöjen päälle poika on nukutettu joko syliin tai annettu nukahtaa sänkyyn yksikseen. Yösyöttöjenkin jälkeen itsekseen nukahtamiset alkavat jo sujumaan.

Pakkasen Poika on nukkunut kaksi kertaa koko yön (noin klo 21-7), mutta niistä on aikaa 1,5 kuukautta. Kunhan kokonaisista tulee taas tapa, alkaa meillä nukkuminen ja nukahtaminen olla aika hyvällä mallilla. Tällä hetkellä yösyöttöjä on yksi (klo 4-5 välillä) tai kaksi (klo 24-2 ja 4-6). Nukkumaan poika menee klo 19.30-21 välillä vähän päivän rytmityksestä riippuen.

Katkonaiset unet

Vaikka Pakkasen Poika nukkuukin nykyään verrattain hyvin sekä päivisin että öisin, erityisesti päiväunet ovat olleet ajoittain aika katkonaisia. Päiväunien aikana joudumme joskus montakin kertaa käydä hyssyttelemässä vaunuja ja tarjoamassa tuttia, kun uni keskeytyy itkeskelyyn. Samaa on ollut jonkin verran myös aamuöisin. Tällöin uni on jatkunut lyhyen sylittelyn jälkeen. Syy on ehkä jatkuvassa uuden oppimisessa (uni on levotonta) tai edelleen seurana olevissa ajoittain pahoissakin ilmavaivoissa, jotka vaivaavat myös hereillä ollessa.

Suunnitellun sektion synnytyskertomus

21.2.2017

Pakkasen Poika on tänään jo 12-viikkoinen ja ainakin viimeisen kahdeksan viikon ajan minun on pitänyt kirjoittaa tämä postaus, mutta se on aina jäänyt. Vauva-arjessa löytyy muka parempaakin tekemistä niinä hetkinä, kun lapsi nukkuu. Tässä siis Marikin joulukuun alussa lupaama synnytyskertomus suunnitellusta (elektiivisesta) sektiosta ja siitä toipumisesta. Pahoittelen jo etukäteen pitkää kirjoitusta. Haluan julkaista tämän, koska kaiken kaikkiaan sektio oli positiivinen kokemus. Sektioon päädyttiin, koska vauva oli perätilassa eikä kääntöyrityksestä (rv 37+1/0) huolimatta suostunut kääntymään raivotarjontaan, ja koska en halunnut lähteä synnyttämään alateitse pylly edellä.

Raskausviikolla 39+1 (neuvolan kirjanpidon mukaan 39+0) menimme OYSin osastolle 13 (vierihoito- eli synnyttäneiden osasto). Meidät oli pyydetty saapumaan paikalle klo 6.30, mutta emme tienneet tarkasti, milloin sektio olisi. Meidät otti vastaan hoitaja/kätilö (osaston henkilökunnasta ei pysynyt perillä, kuka oli hoitaja ja kuka kätilö), joka ohjasi meidät perhehuoneeseen, jota olimme pyytäneet esitietolomakkeella. Perhehuoneen saaminen heti ensimmäisenä päivänä oli todella mukava yllätys, koska halusimme, että molemmat voisimme olla mukana lapsen ensimmäisinä päivinä ja öinä, koska kummallakaan ei ollut etukäteen kovin paljon kokemusta vauvan hoidosta. Perhehuone oli mukava myös siksi, että jouduimme odottamaan sektioon pääsyä jonkin aikaa. Saimme suurinpiirteisen arvion, että sektiomme olisi kymmenen jälkeen. Aamuyön aikana sektiojonoon oli kiilannut hätätapaus, mutta olisimme heti seuraavana.

Jouduimme odottamaan lopulta lähes yhteentoista asti. Odotuksessa pahinta oli jännityksen kohoamisen lisäksi syömättömyys ja juomattomuus. Minulle tulee helposti huono olo, jos syöntiväli jää liian pitkäksi, ja odotuksen loppua kohti olinkin jo hieman päänsärkyinen. Jos odotus olisi kestänyt vielä vähän kauemmin, olisin varmaankin pyytänyt luvatun nestetipan. Olin syönyt edellisenä iltana ja yön aikana olin juonut lasillisen vettä. Ennen sektiota piti olla yli 5 tuntia juomatta ja ravinnotta, jotta leikkauksen aikana ei mahalaukun sisältö nousisi ylös. Jos olisin tiennyt, että sektio venyy yli yhteentoista, olisi syönyt jotain aamulla, kun kuitenkin heräsin viiden kieppeissä. Odottaessa aika ei varsinaisesti käynyt pitkäksi, sillä kätilöitä ja hoitajia kävi huoneessa vähän väliä milloin milläkin asialla. Toivat vaatetta, tunnustelivat vauvan asentoa mahan päältä, mittasivat verenpainetta, kyselivät terveystietoja useampaan otteeseen, putsasivat napaa, sheivasivat, käskivät pesulle (aamuinen suihku kotona riitti), kertoivat mitä sektiossa ja sen jälkeen tapahtuisi, kysyivät kumman nimelle lapsi kirjataan (eivät tienneet, ettei Marikin sukunimelle kirjaaminen olisi ollut mahdollista),… Kävin myös leikkaavan lääkärin luona ultrattavana, koska vauvan perätila haluttiin tietenkin varmistaa, jotta leikkaus ei olisi turha. Ultran yhteydessä kävi myös ilmi melkein sivulauseessa, että mahdollisen seuraavan raskauden synnytys tulisi olla vähintään kahden vuoden päässä tästä synnytyksestä. Missään muualla ei tätä ole meille kerrottu.

Lopulta meille tultiin kertomaan, että olisi meidän vuoro. Kävelymatka saliin tuntui pitkältä ja sinne päästessämme pääni oli jo niin täynnä jännitystä, että vastasin salihenkilökunnan tervehdyksiin ihan sumussa. En esimerkiksi muista, missä kohtaa minulta riivittiin päällimmäinen sairaalakaapu ja kengät pois. Löysin ne myöhemmin heräämössä sängyn jalkopäästä. Salihenkilökuntaa oli yllättävän paljon: lääkäriä, hoitajaa ja opiskelijaa useampi kutakin – tai ainakin siltä se tuntui.

Anestesialääkäri oli kääntöyrityspäivältä tutun näköinen (hän kävi silloin kertomassa lyhyesti sektiosta) ja hän tuntui pyörittävän salishow’ta. Hän aloitti käymällä läpi tarkastuslistaa ja osana sitä käytiin läpi jälleen terveystietoni (allergiat, leikkaukset, jne.). Sain kanyylin käsivarteeni ja seuraavaksi anestesialääkäri alkoi laittamaan epiduraalikanyyliä. Tämä olikin arvioni mukaan sektion pisin vaihe, sillä vaikka kuinka pyöristin selkääni (hirveän vaikeaa mahan kanssa!) ja yritin olla paikallani ja rennosti, kanyyliä ei saatu oikeiden nikamien välistä. Sekään ei varmasti auttanut, että minulla on tapana alkaa täristä hallitsemattomasti, kun jännitän – erityisesti, jos jännitän viileässä ympäristössä. Tärinä alkoi jo tässä vaiheessa ja kesti pitkälle heräämöön. Marikki oli salissa Pakkasen Pojan syntymään asti vierelläni ja epiduraalia laittaessa puristin Marikin kättä ja sain voimia lohduttavasta katseesta. En olisi selvinnyt ilman häntä! Anestesialääkäri joutui lopulta soittamaan kokeneemman kollegan paikalle. Kollega tiesi vanhanaikaisen kikan, jolla sai kanyylin kerralla paikalleen. Heti perään laitettiin spinaalipuudute. Sen jälkeen kuluikin hyvä tovi, kun anestesialääkäri selvitti kylmällä sivelemällä, missä asti puudutuksen raja oli. Tarkoitus oli puuduttaa kaikki rintalastasta alaspäin. Lopulta minulta puuttui jopa sormet kevyesti, vaikka käsittääkseni spinaalipuudutetta ei lisätty, vaan alkuperäinen annos riitti.

Kun minut oli todettu hyvin puutuneeksi, henkilökunta teki loput leikkausvalmistelut ja Marikin ja minun näköyhteys operoitavalle alueelle estettiin liinoilla. Pian sen jälkeen joku sanoi, että he aloittelevat leikkausta. Tunsin jonkin verran kevyttä nykimistä ja vetoa vatsassani. Ajantaju on hieman kadoksissa, mutta sanoisin, että ei mennyt kovinkaan montaa minuuttia, kun joku jo sanoi jotain sievästä pyllystä. Seuraavaksi meille kerrottiin, että meillä on poika. Jännitys laukesi ja aloimme molemmat itkeä niiskuttamaan. Meille kerrottiin myös, että kaikki on hyvin, mutta vauva ei vielä itke, koska hengitysteitä imetään puhtaaksi. Ja heti sen jälkeen Pakkasen Poika alkoikin itkemään. Hänet tuotiin hetkeksi rintani päälle ja meille esiteltiin pojan kymmenen (sinistä) sormea ja varvasta. (Puhuimme Marikin kanssa jälkikäteen, että kummallekaan ei tullut etukäteen mieleen, että vauvan sormet tai varpaat ”pitäisi” laskea.) Muistan silittäneeni pojan pientä kättä ja sanoneeni jotain tyyliin ”Hei pienoinen, sinua on odotettu” ja itkin vielä enemmän. Ja sitten Pakkasen Poika pissasikin jo sekä minun että verenpainemittarin päälle. Marikki nappasi muutaman kuvan ja lähti sitten vauvan ja hoitajan kanssa toiseen huoneeseen.

Tässä kohtaa tärisin jo ihan kuin horkassa. Lääkärit (en oikeasti tiedä, puuhasteliko verhon toisella puolella useampi lääkäri vai lääkäri ja hoitaja/ia) hoitelivat sektion loppuun eli irrottivat istukan ja kursivat minut kasaan. Jälkikäteen saamistani papereissa lukee, että verta menetin leikkauksessa 500 grammaa (joissain papereissa puhutaan myös 350 grammasta). Jossain vaiheessa Marikki piipahti kertomaan Pakkasen Pojan strategiset mitat ja palasi sitten pojan luo lämpökaapille.

Salista minut kärrättiin sängyllä heräämöön, jossa olinkin melkein neljään asti. Heräämössä jatkoin tärisemistä ja minut käärittiin lämpöpeitteen alle. Sain myös annoksen tärinää poistavaa lääkettä, joka ei kyllä mielestäni kauheasti auttanut. Marikki käväisi Pakkasen Pojan kanssa heräämössä matkalla vierihoito-osastolle. Heräämössä Pakkasen Poika oli muutaman minuutin rintani päällä ja muisteekseni hoitaja käytti poikaa myös rinnalla. Jossain kohtaa sain ensin vettä ja mehua ja sitten proteiinijuoman. Kuinka hyvältä ne maistuivatkaan, kun edellisestä ruuasta oli pitkästi yli kellonympärys. Aika heräämössä kului yllättävän nopeasti siihen nähden, että en muista nukahtaneeni eikä minulla myöskään ollut puhelinta viihdykkeenä, sillä se oli jäänyt Marikin taskuun. Hoitajat kävivät vähän väliä ”painamassa kohtuani” ja kyselemässä vointia ja jalkojen tunnon palautumista. Jossain kohtaa minua käytettiin jalkeilla tuettuna, mutta silloin oikea jalkani oli vielä ihan pihalla. (Olin puudutetta laittaessa oikealla kyljellä, joten oikea puoli puutui vähän enemmän.) Puutuneet jalat tuntuivat aika mielenkiintoisilta. Kun yritin liikuttaa jalkojani niin ne heiluivat täysin holtittomasti ja tuntuivat ylikypsiltä spageteilta. En saanut niihin mitään otetta pitkään aikaan. Vähän ennen neljää minut kärrättiin osastolle, jossa minua odotti Marikki ja Pakkasen Poika.

Ensimmäisen kerran kävin jalkeilla avustettuna seitsemän jälkeen illalla. Katetri muistaakseni poistettiin vasta seuraavana aamuna. Käsivarren tippa irrotettiin jo ensimmäisenä iltana, kun lupasin juoda vettä riittävästi. Epiduraalikanlyyli ja käsivarren kanyyli poistettiin leikkausta seuraavana päivänä ja sen jälkeen sain kipua lievittävät lääkkeet (ibuprofeiinia ja parasetamolia) tabletteina. Yhden tai kahden lääkeannoksen kanssa sain myös jotain vahvempaa lääkettä. Vatsaa jomotteli sairaalassa olon ajan jonkin verran. Kipu oli lähinnä kuin pahaa kuukautiskipua. Sama kipu jatkui muutamia päiviä kotiutumisen jälkeen. Kotilääkinnän ohjeeksi sain ottaa kolmesti päivässä gramman parasetamolia ja 600 mg ibuprofeiinia. Tarkempaa lääkityksen kestoa minulle ei kerrottu, mutta vähensin noin viikon päästä sektiosta ibuprofeiinia 400 mg:aan ja samoihin aikoihin aloin ottamaan särkylääkkeet vain kahdesti päivässä. Noin kymmenennen päivän kohdalla jätin särkylääkkeet kokonaan pois. Totesin, että ehkä ne olisi voinut jättää pois jo päivää tai kahta aiemminkin.

Sairaalassa Marikki hoiti liikkuvimmat hommat, muun muassa haki meille ruuat huoneeseen (paitsi viimeisenä päivänä, kun menimme aamiaiselle porukalla). Sairaalassa otin haavan takia todella varovasti, koska en ole aiemmin ollut leikkauksissa enkä tiennyt, mitä leikkaushaava kestää. Koska Marikki oli mukana koko ajan pystyin heittäytymään vähän tarpeettomankin avuttomaksi. Haava parani jo osastolla todella hyvin. Kun kotiuduimme neljäntenä päivänä, haava ei enää vuotanut ja se oli alkanut arpeutumaan. Kotona haava oli nopeasti (jo alle kahdessa viikossa) hyvin huomaamaton ja jouduin ihan muistuttamaan itselleni, että en saa tehdä äkkinäisiä liikkeitä tai nostaa vauvaa painavampaa. En ollut leikkauspäivää lukuunottamatta ollenkaan petipotilaana, vaan olin joka päivä liikkeellä tarpeen mukaan. Kärrylenkit aloitimme kolmisen viikkoa leikkauksen jälkeen. Haavan hoito-ohjeet olivat antaa ilmakylpyjä (annoin kerran hankalan sijainnin vuoksi) ja huuhdella päivittäin ja suihkussa käydessä aina viimeisenä. Haava piti kuivata erillisellä puhtaalla pyyhkeellä taputellen. Tämän kestosta ei tosin ollut puhetta ja lopetinkin erillisen pyyhkeen käytön noin kahden viikon jälkeen. Tikit olivat itsestään sulavat, joten niitäkään ei tarvinnut käydä poistattamassa.

Koska minun piti ottaa haavan takia varovaisesti, Marikki oli meidän talouden lihas (sekä lumenluonnissa ja siivoksessa että kauppakassien kanssa) aina jälkitarkastukseen asti eli kahdeksan viikkoa. Tosin osallistuin turvakaukalon kantamiseen ja kevyempien ostoskassien nosteluun jo muutaman viikon ennen sitä. Vatsasta katosi leikkauksen aiheuttama turvotus ja mustelmat noin kolmessa viikossa. Vatsa tai leikkaushaava ei mielestäni ollut missään kohtaa tunnoton eikä vatsa aristanut missään vaiheessa. Vasemmalla puolella suoliluun kohdalla tuntui kolme-neljä viikkoa jännää säteilevää oloa, joka ei oikeastaan ollut kipua, vaan sellaista ihan uudenlaista häilyvää *jotain*, johon ei tarvinnut ottaa särkylääkettä. Sekä terveydenhoitaja kotikäynnillä että lääkäri myöhemmin jälkitarkastuksessa sanoivat sen johtuneen katkenneista hermopäistä (tms.), kun vatsaa on sektiossa venytetty. Nyt 12 viikkoa sektion jälkeen haava on edelleen hyvin näkyvillä, mutta todennäköisesti sitä ei juuri erota kunhan arpi vaalenee. Se sijoittuu muutenkin juuri sopivasti ”mahamakkaran” alle.

Vaikka olin asennoitunut sektioon jo monta viikkoa vauvan ollessa perätilassa, jännitti se tietenkin etukäteen, sillä sektiosta usein kuulee pelottavia tarinoita sekä operaatiosta että hitaasta toipumisesta. Onneksi muutama tuttu sanoi myös päinvastaista ja täytyy sanoa, että voin yhtyä sektiosta positiiviseen sävyyn kertoviin synnyttäjiin. Kaikin puolin tuntuu, että sektio meni tosi helposti ja toivuin siitä nopeammin kuin oletin. Minulle ei jäänyt sektiosta minkäänlaisia kammoja ja olen tarvittaessa valmis siihen uudelleen. Muiden bloggaajien tuoreita synnytyskertomuksia luettuani ja näin hyvän sektiokokemuksen jälkeen ei alatiesynnytys oikeastaan edes houkuttele, vaikka tietenkin olen siihen valmis, mikäli ei ole syytä valita taas sektiota.