Raskaus

rv 28+3

Missä ne raskausoireet on? 

15.9.2016

Olen alkanut vastaamaan voinnin kysyjille ”hyvä on vointi; odottelen yhä, milloin ne raskausoireet oikein alkaa”. Enkä ihan hirveästi liioittele. Jos unohdetaan ensimmäiset viikot (noin rv 10 asti), olen ollut hyvin oireeton.

Alussa rintavarustus oli todella kipeä, mutta kun siitä päästiin, isoin ongelma/oire on ollut ajoittainen paine virtsarakon alueella. Tätä jatkuu edelleen. Selkä on välillä iltaisin makuulle mennessä väsyneen oloinen ja ajoittain alavatsassa vihlaisee lyhyesti. Eihän kaikki kärsi pahoista oireista koko raskauden aikana, mutta silti puolittain odotan, että kohta pamahtaa, ja joudun sairaslomalle. En uskalla töissä miettiä hommia kovin monen viikon päähän. Kohta ei tosin tarvitsekaan, sillä ennen äitiysvapaan alkua on kuusi kokonaista viikkoa ja huominen töitä. On todella onnekas olo, että olen tähän asti päässyt näin vähällä.

Tänään oli taas rutiininomainen parikymmenminuuttinen neuvolassa. Pissanäyte (ok), omatoimipaino ja -paineet (ok ja ok), sydänäänet (vähän aiempaa matalammat, maltilliset 145+), kohdunpohjan korkeuden mittaus (24,5 cm, vähän normaalikäyrän alapuolella), pari mieleen tullutta kysymystä, hemoglobiinimittaus minun pyynnöstä (117), seuraava aika rv 33 ja ulos. 

Kysyttiin mielenkiinnosta, voisiko isyydentunnustuksen vastakohdan hoitaa neuvolassa, mutta terveydenhoitajalla ei ollut siitä tietoa. Sanoi, että paras olla yhteydessä lastenvalvontaan. No, ei me varmaan sinne oteta yhteyttä, jos kerran isyydentunnustuslaput tulee muutamassa päivässä kotiutumisen jälkeen postissa. Tuskinpa isättömyyttä nopeammin saa virallisiin kirjoihin. 

Marikin osalta hauskinta käynnissä oli vauvan pään tunnustelu. Kun terveydenhoitaja ja opiskelija mittailivat ja tunnustelivat kohtua, pyydettiin Marikki mukaan, kun Alienin pää tuntui ilmeisen selvästi kohdun yläosassa. Siellä se kuulemma tuntui peukalon ja etusormen välissä, liikahti käsien alla. 

rv 27+1

Sokerirasitustesti läpäisty

6.9.2016

Tajusin tänään kalenteria katsoessa, että nyt on tasan kolme kuukautta laskettuun aikaan. Hui. Ennen raskautta ja alkuraskaudesta kärsin lievästä tai vähän pahemmastakin synnytyspelosta, mutta tässä kesän aikana olen ilmeisesti unissani (koska en tunnusta tehneeni sitä valveilla) käsitellyt pelkoani ja totesin viikko-pari sitten, että enää ei pelota. Jännittää edelleen, mutta ei pelota. Aina ne lapset on ulos saatu, tavalla tai toisella. Jos ei tule pelkästään puskemalla niin otetaan imukupilla, ja jos tarvitaan järeämpiä aseita, niin sitten leikataan. Ei Alien salamatkustajaksi loppuiäkseen jää. Tällä asenteella toivottavasti loppuun asti.

Heräsimme tänään anivarhain, sillä minulla oli sokerirasitustestiaika varattuna kymmenen yli seitsemäksi. Jouduin testiin iän puolesta (yli 24-vuotias), mutta olisin siihen lähtöpainoindeksinkin (yli 25) vuoksi joutunut. Stressasin sokerirasitustestin vuoksi ainakin viikon ajan ihan kunnolla. Miten tällainen säännöllisesti juomaan ja syömään tottunut pystyy olemaan 12 h syömättä ja juomatta, ja lisäksi vielä nielemään 75 grammaa sokeria sisältävän liemen tyhjään vatsaan, pitämään sen sisällään, ja odottamaan pari tuntia ennen muuta syömistä? Ja siihen päälle vielä kolme verikoetta! Migreeniä, huonoa olo, oksentamista?! Onneksi Marikki lähti seuramieheksi ja tueksi.

Pelkäsin, että sokerirasitustesti olisi jotain yhtä kammottavaa kuin vatsalaukun tähystys, mutta eihän tuo tuntunut yhtään missään! Valmistauduin testiin suunnitelmallisesti. Päätin, että pyrin välttämään nälkäkuoleman tankkaamalla edellisenä päivänä tavallista tukevammilla aterioilla ja join vettä iltaseitsemään mennessä ainakin yhtä paljon kuin tavallisesti joisin koko päivän aikana. Liekö psykosomaattista, mutta aamulla herätessäni ei minulla liiemmin ollut nälkä ja janoonkin riitti sallitun yhden vesilasillisen jämät. Ensimmäinen verikoe tuntui tavallisen inhottavalta ja noin kolmen desilitran sokeriliemi* maistui ätlöltä, mutta olisin sen voinut juoda vaikka ykkösellä alas. Hoitaja kuitenkin käski hieman hidastella, jottei se tule yllättäen ylös. Labran käytävällä odottelu sujui Marikin kanssa joutuisasti ja tunnin ja kahden päästä otetut verikokeet menivät minunkin osalta melkein rutiinilla. Iltapäivän puolella labratulokset löytyivät jo kaupungin verkkopalvelusta. Paastoarvo oli 4,3 (raja-arvon ollessa 5,3). Tunti liemen nauttimisen jälkeen arvo oli 5,7 (raja-arvo 10). Ja siitä tuntia myöhemmin arvo oli 4,7 (raja-arvo 8,6). Minun elimistöni osaa selvästi käsitellä sokeria. Ei ole yli kolmekymmenvuotinen harjoitus mennyt hukkaan!

Tämä viikko on minulla kesälomaa. Pieni tauko työkiireistä on kyllä paikallaan. Harmi, että syysflunssa iski päälle viime viikon lopuksi, joten suunnittelemani päivitäiset kävely-/pyöräilylenkit eivät ainakaan nyt alkuviikosta toteudu. Lomaviikon kunniaksi soittelin eilen pitkin virastoja.

Ensin sain vihdoin sairaanhoitopiirin potilasasiamiehen kiinni ja kysyin, minkälainen paperi meidän pitää allekirjoittaa, jotta Marikki saa tarvittaessa osallistua lapsen syntymän jälkeisiin hoitopäätöksiin, jos minä en siihen pysty. Herttainen virkamiesnainen luuli ensin, että totta kai, koska olemme rekisteröidyssä parisuhteessa, olemme molemmat yhteisen lapsemme juridisia huoltajia heti syntymästä lähtien. Jospa ensi kerralla! Korjattuani hänen väärän käsityksensä, hän lupasi palata pikaisesti asiaan tarkistettuaan ”tämän erittäin tärkeän asian” sairaanhoitopiirin juristin kanssa. Sain häneltä puhelun pari tuntia myöhemmin. Kuulemma riittää, että allekirjoitamme valtakirjan, jolla valtuutan Marikin sekä saamaan tietoa lapsen terveydentilasta että osallistumaan hoitoon liittyvään päätöksentekoon, mikäli en siihen itse kykene. Allekirjoituksilla olisi hyvä olla yksi todistaja. Asia selvä, helppoa. Ei tarvitse lähteä asianajajan puheille. Pitää muistaa mainita samat valtuudet myös Ipana-järjestelmän esitietolomakkeella ihan vain varmuuden vuoksi.

Soitin myös kunnan lastensuojeluun sisäiseen adoptioon liittyen. Puheluun vastannut lastensuojelun työntekijä oli ensin sitä mieltä, että soitin ihan väärään paikkaan, mutta tuli kolleegaansa konsultoituaan siihen tulokseen, että periaatteessa oikea paikka, mutta meidän pitää ensisijaisesti olla yhteydessä Pelastakaa Lapset ry:hyn. No, sen arvasin jo etukäteen, koska kunta ostaa adoptioneuvonnan sieltä, mutta luulin, että kunta haluaisi antaa valtuudet tuohon yhteydenottoon. Soitin siis PeLaan. Täti puhelimessa kertoi, että sisäisen adoption hakemuksen voi toimittaa heille vasta lapsen synnyttyä ja ennen sitä ei asiaa voi oikeastaan edistää mitenkään. Hän lupasi kuitenkin lähettää hakemuspaperit Marikin nimellä jo nyt. Liitteiksi tarvitaan sekä lapsen että hakijan (Marikin) virkatodistukset. Lisäksi toimistokäynnille pitää tuoda klinikalta lääkärin lausunto.

Kunhan sitten joulukuussa toimitamme sisäisen adoption hakemuksen PeLaan, he lähettävät meille kirjeellä tiedon adoptioneuvojasta, jolle voimme varata ensimmäisen käynnin. Sen lisäksi normaaliin proseduuriin kuuluu myös kotikäynti ja kotitehtäviä. Puristin PeLan tädistä ulos myös aikatauluarvion ja kuulemma keskimäärin adoptioneuvonnan läpivienti kestää 3-6 kuukautta. Ihan hullua! Ja niin helkkarin epätasa-arvoista. Jos nimittäin esimerkiksi pääkaupungissa adoptioneuvonta käsittää yhden lyhyen tapaamisen. Päätimme jo Marikin kanssa, että mikäli adoptioneuvonta tosiaankin sisältää kaiken maailman kotitehtäviä ja kestää kuukausia, valitamme jonnekin epätasa-arvoisista käytänteistä eri kunnissa, kunhan sisäinen adoptio on ensin viety onnellisesti päätökseen.

 

*) Ärsyttää, että työkaverit pelottelivat viime viikolla, että juotava liemi olisi siirappimaisen paksua. Ei ollut. Kuin laimentamatonta mehutiivistettä. Eikä sitä tosiaankaan ollut litraa kuten itse olin antanut itselleni ymmärtää.

rv 26+1

Alle 100 päivää laskettuun aikaan

30.8.2016

Laskettuun aikaan on enää alle 100 päivää! Puhelimeen lataamani Odotus-sovelluksen mukaan laskettuun aikaan on tarkalleen enää 97 päivää, 13 viikkoa tai 2329 tuntia, miten jäljellä olevan ajan nyt haluaakin ilmaista. En millään malttaisi odottaa joulukuuta ja pienen joulutonttusemme tapaamista. Toisaalta taas päivien kuluminen hieman kauhistuttaakin, onhan edessä aivan uusi elämänvaihe ja suuri vastuu pienestä ihmisestä. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon valmisteluja täytyy vielä ehtiä tehdä ennen h-hetkeä.

Päivät kuluvatkin nyt odotuksen ja valmistautumisen merkeissä. Syystalven suunnitelmat täytyy tehdä laskettua aikaa silmälläpitäen ja Mintun tulevaa vointia ennakoiden. Mintun äitiysloma lähestyy jo sellaista vauhtia, että se täytyy ottaa huomioon työprojektien aikatauluissa. Mintun maha on jo sen verran suuri, että sitä ei voi olla huomaamatta. Vauvan potkut ja liikehdintä tuntuvat mukavasti mahan ulkopuolellekin, ainakin silloin, jos vauva ei ole ujolla päällä ja lopeta potkuja heti kun laskemme kädet mahan päälle. Luen usein iltaisin Mintun kasvavalle mahalle lasten loruja, ja meitä huvittaa, kun vauva innostuu potkimaan erityisesti jonkun tietyn runon aikana. Soittelemme mahalle myös soittorasiaa siinä toivossa, että tuttu sävel olisi rauhoittava unilaulu sitten, kun vauva on syntynyt.

Olemme valokuvanneet Mintun mahan kasvua lähes viikoittain ja ottaneet vauvavakuutuksen. Nimistä on keskusteltu taas hetken tauon jälkeen ahkerammin ja jonkun verran olemme ehtineet jo suunnitella nimenantojuhlaakin. Tuleva pojan nimi on nyt päätetty, kun keksimme pari vuotta sitten löytyneelle etunimisuosikille vihdoin kaveriksi täydellisen toisen nimen. Tyttöjen nimissä on vielä liikaa ihania vaihtoehtoja, mutta muutama yhteinen suosikki on sieltäkin nyt noussut esille.

Kokosimme kirjahyllyn tulevaan lastenhuoneeseen, ja järjestelin kaikki hankkimani lastenkirjat ja muutaman lelun sen hyllyille. Suunnitelmissa on myös aloittaa suursiivous ja käydä huone huoneelta ja kaappi kaapilta läpi koko asunto syksyn aikana ja tehdä tilaa vauvalle ja tämän tavaroille. Olemme pyytäneet isommista hankinnoista (kuten vaunuista ja turvakaukalosta) tarjoukset muutamasta lastentarvikeliikkeestä, ja syyskuun aikana teemme vihdoin niistä tilauksen sekä ostamme pinnasängyn.

rv 24+3

Neljäs neuvolakäynti

18.8.2016

Kävimme tänään neljännen kerran neuvolassa. Neuvolan täti oli jo lähes tuttavallisen oloinen eli ensikäynnin jäykkyys oli vain alkukankeutta. Hän jopa tarjosi Marikille mahdollisuutta osallistua perheneuvonnan isäryhmään! Saimme nimittäin tällä kertaa joulu-tammikuisten perhevalmennuspäivät (kaksi kertaa lokakuussa).

Kävin ennen käyntiä omahoitohuoneessa mittaamassa verenpaineen (120/62) ja painon ja antamassa pissanäytteen. Kun terveydenhoitaja ja kätilöopiskelija kuuntelivat sikiön sydänääniä, Alien pyöri ja hyöri ja potki sensoria. Koska istukka on kohdun etuseinämässä, selkeiden sydänäänien löytäminen oli hieman haastavaa, mutta jumpparin sykkeiksi mitattiin lopulta 160 lyöntiä minuutissa. Tällä kertaa terveydenhoitaja mittasi ensimmäisen kerran myös kohdunpohjan korkeuden (21,5 cm), joka on ihan aavistuksen verran normaalikäyrän yläpuolella. Tämä tukee rakenneultran tuloksia, jotka viittasivat aavistuksen keskikäyrän yläpuolella kasvavaan sikiöön. Hemoglobiini oli edelleen ihan ok (125), vaikka se ensikäynnin lukemasta olikin tipahtanut 19 yksikköä.

Terveydenhoitaja antoi meille raskaustodistuksen kolmena kappaleena (Kelalle ja yhden kummankin työnantajalle). Minun pitää täytellä Kelan äitiys- ja vanhempainrahahakemukset ja äitiysavustushakemuksen viikonlopun aikana, jotta sen saa vetää yli tehtävälistalta. Samalla voi kuulemma hakea jo lapsilisääkin. Äitiysavustuksen suhteen päädyimme siihen, että otamme sen rahana äitiyspakkauksen sijaan. Terveydenhoitaja kirjoitti minulle myös lähetteen sokerirasitustestiin, ja varasinkin jo ajan syyskuun alkuun, jolloin minulla on kolme kesälomapäivää.

Painoni on noussut neuvolan ensikäynnin jälkeen 1,8 kg. Toukokuisen oskennustaudin ja parin viikon etomiskauden aikana painoni putosi melkein kolme kiloa, joten kesän aikana paino on noussut huomattavasti enemmän. Laskeskelin, että viimeisen 7 viikon tahdilla keräisin 40. raskausviikolle mennessä noin 7 raskauskiloa, mutta todennäköisestihän painonnousu kiihtyy loppua kohti. Kysyin viimeksi neuvolassa, mikä on toivottava painonnousu raskauden aikana, ja minun BMI:llä normaalit lukemat liikkuvat 7 ja 11 kilogramman välissä. Suunta on siis oikea. Olen onnekas, kun olen toistaiseksi säästynyt pahemmilta turvotuksilta ja nestekertymiltä.

Minun on ollut tarkoitus jo pari viikkoa soittaa ammattiliiton lakineuvontaan ja kysyä, minkälaiset paperit meidän pitäisi Marikin kanssa allekirjoittaa, jotta Marikilla olisi valtaa päättää vauvan hoidosta, mikäli olen itse tiedoton/muuten kykenemätön tekemään päätöksiä synnytyksen yhteydessä. Marikilla kun ei ennen sisäisen adoption voimaanastumista ole juridisia oikeuksia yhteiseen lapseemme. Vihdoin tänään sain aikaiseksi ja soitin palvelunumeroon. Juristi neuvoi olemaan ensisijaisesti yhteydessä sairaanhoitopiirin potilasasiamieheen, koska papereiden kannattaa olla sellaiset, jotka synnytyssairaala hyväksyy. Todennäköisesti sairaanhoitopiiriltä löytyy valmiit proseduurit ja planketit näitä tilanteita varten. En saanut potilasasiamiestä tänään puhelimen päähän, joten yritän myöhemmin uudelleen.

Mikäli sairaanhoitopiirillä ei ole vakiintunutta tapaa hoitaa sosiaaliselle vanhemmalle oikeutta tarvittaessa päättää vauvan hoidosta, juristin mukaan paras tapa varmistaa oikeudet on tehdä ennen synnytystä hoitotahto (jolla määrätään, mitä minulle saa tehdä) ja hoitotestamentti (jolla valtuutan Marikin määräämään vauvan hoidosta, mikäli olen itse siihen kykenemätön, ja esitän toiveen, että Marikki saisi lapsen huoltajuuden, mikäli minulle kävisi synnytyksessä huonosti). Helpointahan tosiaan olisi, jos sairaanhoitopiirillä olisi selkeä ratkaisu eikä meidän tarvitsisi alkaa tekemään testamentteja tässä vaiheessa.

Minkälaisia varokeinoja olette miettineet/toteuttaneet synnytyksen juridista puolta varten?

rv 23+1

Äitiyspakkaus

9.8.2016

Seuraavalla neuvolakäynnillä saamme todistuksen raskaudesta ja voimme hakea Kelalta äitiysavustusta. Olen raskauden alusta asti haaveillut äitiyspakkauksen avaamisesta ja katsellut Kelan sivuilta pakkauksen tuotekuvia jo useampaan kertaan. Äitiyspakkauksen saaminen on mielessäni edustanut jotenkin sitä kohtaa, kun raskaus on jo niin pitkällä, että siitä voi iloita kunnolla ja saa ihan luvan kanssa alkaa valmistautumisen vauvan tuloon.

Pakkauksessa etenkin makuupussin, toppapuvun ja aivan pienimpien kokojen vaatteiden (kuten tämän suloisen potkupuvun) kuosit miellyttävät silmääni kovasti. Toisaalta pakkauksessa on myös jonkin verran sellaisia vaatteita joita ei tulisi itse poimittua kaupan hyllyltä, ja muutama sellainen jotka varmasti jäisivät meillä kokonaan käyttämättä koska ne eivät ole oman maun mukaisia. Arvostamme äitiyspakkausta silti todella paljon. Miten hienoa onkaan, että valtio tukee tällä tavalla kaikkia vauvaperheitä.

Äitiysavustus on mahdollista ottaa vastaan myös rahana, jolloin äitiyspakkauksen sijasta saa 140 euroa. Sillä summalla ei varmasti saa itse ostettua (ainakaan uutena) yhtä paljon vauvanvaatteita ja hoitotarvikkeita kuin mitä äitiyspakkaukseen sisältyy. Silti pohdimme nyt, kannattaisiko meidän kuitenkin ottaa avustus rahana. Huomasimme nimittäin vasta, että pakkauksen ulkovaatteet ovat oikeastaan juuri väärän kokoisia joulutontullemme. Emmekä nyt varsinaisesti edes tarvitse enää lisää vauvanvaatteita, niin innokkaasti olen niitä kuluneen vuoden aikana ostoskellut… Silti mietin, että jos jätämme pakkauksen ottamatta, tuntuuko minusta kuin jäisimme jotain tärkeää raskauden aikaista rituaalia vaille jos emme saa innoissaan hakea postista pakkausta ja sitä yhdessä ihastella ja haaveilla tulevasta vauvasta. Mutta ehkä on hassua ottaa pakkausta pelkästään tuosta syystä?

Listasin alle äitiyspakkauksen sisällön ja kommentteja siitä, tulisivatko vaatteet ja tarvikkeet käyttöön ja tarpeeseen. Ehkä se auttaa minua tekemään päätöksen pakkauksen suhteen (Minttu on jo aika vakaasti sitä mieltä, että meidän ei kannata ottaa pakkausta).

Ulkovaatteet

  • Ulkohaalari (68-74) ja tumput ja töppöset (19-21)
  • Makuupussi
  • Kevyt toppapuku (68-74)
  • Villasekoitehaalari (68-74)
  • Kypärämyssy (62-68)

Pakkauksen ulkohaalari on juuri väärän kokoinen joulukuun alussa syntyvälle vauvalle. Ensimmäisenä talvena se on aivan liian suuri, ja toisena talvena jäänyt jo pieneksi. Olemme päättäneet, ettei vauvalle hankita ensimmäiseksi talveksi toppapukua, vaan vauva tulee kulkemaan lämpöpussissa turvakaukalossa ja lämpimämmässä untuvapussissa vaunuissa. Olemme miettineet turvakaukaloon Baby’s Onlyn kaunista vaaleanharmaata lämpöpussia, mutta lopullinen päätös on vielä tekemättä asian suhteen. Untuvapussin ehdimme jo hankkia, kun löysimme Elodie Detailsin vaaleanharmaan untuvapussin Verkkokauppa.comista satasella, kun sen normaalihinta näyttäisi olevan 180-190 euroa.

Pakkauksen makuupussi on aivan ihana ja harmittaa jos se jää saamatta. Muistan vieläkin oman äitiyspakkaukseni makuupussin, se oli lapsena monesti leikeissä mukana. Kevyt toppapuku sen sijaan on mielestäni pakkauksen ehdottomasti kamalin kampe, eikä se pääsisi käyttöön ihan täysin pinnallisista syistä. Villasekoitehaalarille ja kypärämyssylle sen sijaan varmasti löytyisi käyttöä, mutta toisaalta sellaisia ei ole kallis ostaa itsekään. Yksi 62-kokoinen fleece-haalari meillä jo on, se löytyi Reiman kesäalesta edullisesti.

Vaatteet

  • Myssy (0-3kk)
  • Potkuhousut x2 (62-68)
  • Kietaisubody x3 (50-56)
  • Potkuhousut (50-56)
  • Body x5 (62-68)
  • Body (68-74)
  • Puolipotkuhousut x2 (50-56)
  • Housut x2 (62-68)
  • Housut x2 (68-74)
  • Sukkahousut (62-68)
  • Sukat x2 (19-21)
  • Lapaset (19-21)
  • Yöpuku/potkupuku (62-68)

Meillä on jo pieni myssy, sukkahousuja, sukkia, lapasia sekä yöpukuja. On myös bodyja ja housuja monessa koossa. Emme ole hankkineet yhtään puolipotkuhousuja tai potkuhousuja, sillä Minttu ei niin välitä niistä. Voi olla että joudumme vielä lähempänä ostamaan jotain kamppeita, mutta pääasiassa pienimpien kokojen (56-62) vaateostokset on jo tehty. 50-kokoa ei meillä ole kuin yksi body ja muutamat pienet pöksyt ja pari (varmasti hyvin epäkäytännöllistä) paitaa. Täytyy hankkia sitä kokoa lisää sitten jos joulutonttunen on syntyessään kovin pieni.

Sänky

  • Vuodelaatikko
  • Peitto
  • Pussilakana
  • Aluslakana
  • Patja
  • Patjan suoja

Olemme suunnitelleet babynestin ostamista, joten todennäköisesti vauva tulisi aluksi nukkumaan siinä pinnasängyn sisällä. Pinnasänkyvalinta on jo tehty, ja sänky on tarkoitus hakea alkusyksystä kotiin. Samalla ostamme siihen sopivan patjan ja petivaatteet. Saamme Mintun siskolta hyvän peiton pinnasänkyyn, joten sitäkään ei tarvitse hankkia.

Muut tarvikkeet

  • Kylpypyyhe
  • Harso x4
  • Taskuvaippa ja kaksi imuosaa
  • Liivinsuoja
  • Kynsisakset
  • Hammasharja
  • Digitaalinen kuumemittari
  • Talkki
  • Nännivoide
  • Kondomit
  • Terveyssiteet
  • Kylpylämpömittari
  • Hiusharja
  • Ruokalappu
  • Pehmolelu/uniriepu
  • Ensikirja
  • Kuolalappu

Harsoja on hankittu jo pino. Kuolalappujakin on jo muutama. Ensikirjoja on jo pienen kirjaston verran, ja muutama uniriepukin jo löytyy kaapista. (Alkaa käydä harvinaisen selväksi että tämä mamma on tosiaan hieman innostunut ostoskelemaan kaikkea vauvaan liittyvää…) Ruokalapun ehtii hankkia vähän myöhemminkin. Kondomeille ei meidän perheessä ole juuri tarvetta. Nuo loput ovat aika pieniä ostoksia, joihin ei kamalasti mene rahaa vaikka ne ostaisi itse.

Voi ei. Käytyäni listan läpi on pakko tunnustaa, ettemme oikeasti tarvitse äitiyspakkausta. Että sen ottaminen olisi oikeastaan aika hassua, kun päällekkäisiä hankintoja on ehditty tehdä jo aika paljon, ja osa tuotteista jäisi kokonaan käyttämättä. Mutta kun olen niin haaveillut siitä äitiyspakkauksen avaamisesta…

Olisi mukava kuulla millaisia suunnitelmia muilla on äitiysavustuksen suhteen. Miellyttävätkö äitiyspakkauksen värit ja kuosit? Tuntuuko siltä että vaatteet ja tarvikkeet tulisivat käyttöön? Löytyykö muita äitiyspakkauksesta haaveilijoita?

Kuva: Kela